Koitto -Eupa2 2.9.2010

Hannu Pelli jatkoi vahvoja otteita Koiton laitahyökkääjänä.
Tiukkaa taistelua kentän keskialueella.

 Koitto 4.divisioonan  kärkeen.

 
Koitto on kiinni 4.divisioonan voitossa.
 
Jalkapallon eri puoliajat voivat olla joukkueella eri  tasoisia. Koiton 4.divisioonan jalkapallo-ottelu Euran Pallon 2. joukkuetta vastaan oli tästä hyvä esimerkki.
Ensimmäisellä puoliajalla Koitto esitti ehkä parasta peliään tällä kaudella.
Pallo kulki pelaajalta pelaajalle, syöttöpeli oli mallikasta, liikkuminen oli mainiota , käytettiin koko kenttää hyödyksi , peli kulki laitojen kautta ja maalitilanteita luotiin jatkuvasti.  Koska maalitilanteita saatiin luotua , niin myös maaleja tehtiin. Koiton Hannu Pelli ottelun 10 minuutilla aloitti maalinteon. Kova tykki Euran maalin yläkulmaan ja Koitto johti 1 – 0. Tero Jokinen siirsi päällään noormarkkulaiset 2 – 0 johtoon kun ottelua oli pelattu 17 min.  Koitto sai rankkarin ottelun 28 minuutilla ja Tero Jokinen sijoitti varmasti pallon maalin oikeaan alakulmaan ja tilanne oli jo 3 – 0. Ensimmäisen puoliajan aikana peliä pelattiin pääasiassa Euran kenttäpuoliskolla.
Toisen puoliajan odotettiin olevan myös Koiton hallintaa , mutta toisin kävi. Eura  lisäsi hyökkäyspäähän lisää voimaa ja tämä tehosi. Lähes koko toisen puoliajan Eura hallitsi peliä ja sai runsaasti tilanteita ja maalipaikkoja Koiton maalille. Koitto taas ei saanut kunnolla palloa Euran päähän ja Koiton peli sekosi lähes täysin. Syöttöpeli ei onnistunut ja muutenkaan peli ei kulkenut. Ottelun 60. minuutilla Euran Toni Nurminen kavensi tilanteeksi 3 – 1 ja Koiton leirissä oltiin jo aika tuskastuneita kun peli ei kulkenut. Toisen puoliajan puolessa välissä Koiton valmennus vaihtoi Joonas Myllymäen kentälle ja tämä vaihto piristikin hieman Koiton peliä. Myllymäki toi pelaamisellaan voimaa Koiton hyökkäykseen ja pystyi luomaan maalitilanteita Euran maalille, mutta Eurallakin oli edelleen omat tilanteensa maalien tekoon. Eura ei enää kuitenkaan onnistunut maalien teossa ja kun vastaavasti Koiton Pasi Koskela aivan ottelun lopussa tykitti vielä maalin Koitolle, niin ottelun lopputulokseksi tuli 4 – 1. Koiton joukkueesta tässä pelissä nousi muiden yläpuolelle nuori maalivahti Rami Lundgren joka varmoilla torjunnoillaan ja mallikkailla pelin avauksilla pelasi itsensä joukkueen parhaaksi. Hannu Pelli jatkoi mahtavia otteita kentällä ja hänen laitapelinsä varsinkin ottelun ensimmäisellä puoliajalla oli mainiota. Pasi Kivistön peli puolustuksessa oli varmaa. Koiton voitto tässä ottelussa merkitsi sitä että Koitto siirtyi kahdella pisteellä 4.divisioonan kärkeen ohi tasapisteissä olevien Huhtamon nuoriso seuran ja Kokemäen Pallon.
Koitto kohtaa kauden viimeisessä ottelussa Huhtamon ja panoksena on 4.divisioonan voitto. Ottelu pelataan Huittisissa su.12.9 klo.13.00 ja Koiton joukkue toivookin Koiton fanien tulevan kannattamaan Koitto voittoon.